torstai 21. helmikuuta 2013

Haastetta pukkaa

Olen saanut jo kolme eri haastetta ja ajattelinkin laittaa ne tähän samaan postaukseen:)
En haasta ketään, koska monessa blogissa on tämä sama haaste pyörinyt.

Ideanahan on alunperin ollut:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Myös haastajan 11:sta kysymykseen pitää myös vastata.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Pitää kertoa että heidät on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.
Eli kerron itsestäni yhteensä 33 asiaa, kun kolmesta eri blogista on tullut haaste,huhhuh!

1. Rakastan eläimiä niin hämähäkeistä hevosiin
2. Unelmoin luontukuvaajan ammatista
3. Olen addiktoitunut kuumaan kaakoon
4. Poltan paljon kynttilöitä
5. Haaveilen usein ja olen omissa maailmoissani
6. Olen empaattinen ja tahtoisin ottaa kaikkien murheet pois
7. Rakastan hyvää ruokaa
8. Tahtoisin nähdä revontulia ja nukkua tähtien alla
9. Olen kihloissa
10. Menen naimisiin kesällä
11. Haaveilen belgianjäniksestä ja jostain jättiristeytyksestä
12. Tahdon tarjota eläimilleni mahdollisimman hyvät olot.
13. Opetan temppuja niin hevosille, koirille, kaneille kuin hamstereille:D
14. Lempivärejäni on turkoossi ja vaaleanpunainen
15. Lempiruokani on pizza
16. Opiskelen leipuri-kondiittoriksi
17. Voisin puhua eläimistä vaikka kuinka kauan
18. Haluan vielä joskus kesyrottia
19. Punasilmäiset ja sinisilmäiset eläimet kiehtovat minua
20. Olen mukavuudenhaluinen
21. Luen paljon kirjoja
22. Olen hyvä koulussa'
23. Olen blondi
24. Meri ja saaristot on lähellä sydäntäni
25. Lempipaikkani on mökkimme Nauvon saaristossa
26. Piirrän usein tunteitani
27. Olen perfektionisti
28. Pidän sisustuksesta
29. Vihaan epäoikedenmukaisuutta
30. Yritän olla parempi ihminen
31. Rakastan sitä tunnetta kun kanit nuolevat kättä/jalkaa
32. En ikinä voisi myydä tämänhetkisiä kanejani pois
33. Blogin pitäminen on minulle tärkeää

Huhhuh olipas siinä lista! Seuraavaksi vastaan kaikkiin kysymyksiin.

Ensimmäiset kysymykset tuli Karvakorvat ja kokki -blogista

1. Mitä lemmikkejä sinulla on?
-Kaneja, koiria, jyrsiöitä, pari ponia, käärme ja tarantella

2. Mitä lemmikkejä aiot/haluat hankkia tulevaisuudessa?
-Koiria, varmaankin joskus bjäniksen&jättiristeytyksen, jyrsiöitä...Kaikki on vielä avoinna:)

3. Harrastatko jotain lemmikkiesi kanssa, jos kyllä niin mitä?
-Kanien kanssa estehyppyä ja koiran kanssa tokoa

4. Kuinka ruokit lemmikkisi?
- Kanit syö heinää, rabbit royalea sekä kauraa.(Plus porkkanat yms. herkut)

5. Rajoittavatko lemmikit paljon elämääsi, jos kyllä niin miten?
-Kyllähän lemmikkit jonkun verran elämää rajoittavat, esim. äkkilähdöt jonnekkin lomalle on vaikeita kun pitää hommata osaava hoitaja. En kuitenkaan koe, että eläimet raoittavat elämääni liikaa.

6. Minkälaisissa tiloissa lemmikkisi asuvat?
-Kanit asuvat talvet leikkimökistä tuunatussa kanilassa ja kesät ulkotarhassa.

7. Kuinka paljon aikaa sinulla päivittäin kuluu lemmikkeihisi?
-Perus hoitoihin (kuten ruokintaan) ei kulua paljoa, mutta hellyyden antamiseen/treenaamiseen menee enemmän aikaa.

8. Ostatko lemmikkiesi tavarat ja ruoat kaupasta, netistä, jostain muualta?
-Riippuu asiasta. Ruuat saan hyvin läheltä, mutta tavaroita olen tilannut netistä.

9. Onko sinulla pajon ystäviä jotka olet saanut lemmikkiharrastuksen parissa?
-On!

10. Suurin summa jonka olet lemmikkiisi kerralla käyttänyt?
- Pari koiraani on leikattu, ja leikkauksiin meni paljon rahaa....

11. Minkälaisille henkilöille suosittelisit lemmikkiäsi/lemmikkejäsi?
-Aktiisille ja huumorintajuisille;)

Seuraavat kysymykset tuli täältä.

1. Mitä mieltä olet hevosenlihan syömisestä?-En koe siinä mitään pahaa. Itse en syö punaistalihaa, joten en syö myöskään hevosta.

2. Miksi bloggaat?
- Alunperin halusin paikan, mihin julkaista kuvia ja mietteitä. Nyt myöhemmin pidän blogia myös lukijoidenkin vuoksi:)
3. Tykkäätkö valokuvata?-Kyllä!

4. Unelmien lemmikkieläin?-Koira

5. Oletko koira vai kissaihminen?-Koiraihminen, vaikka myös kissoista pidän

6. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn?-En pidä hengellä leikkimisestä, eli en

7. Kuntosalitreeni vai lenkki metsässä?-Lenkki metsässä

8. Tummat vai kirkkaat värit?-Kirkkat

9. Mitä mieltä olet raviurheilusta?-Olen pienempänä ollut paljonkin ravihevosten ja -ihmisten seurassa, eli olen pitänyt siitä. Ainoa miinuspuoli on se uhkapelipuoli.

10. Salatut elämät vai Putous?
-Putous

11. Lasketteluloma Lapissa vai mökkiloma kesällä järven rannalla?
-Jälkimmäinen

Seuraavat kysymykset saatiin täältä.

1. Onko banaani lempiherkkujasi?-Ei nyt ehkä lempiherkkua, vaikka siitä tykkäänkin
2. Mitä herkkuja annat kaneillesi? -porkkanaa, omenaa, banaania, salaattia yms.
3. Mikä on lempiruokasi?-pizza
4. Mikä on mielestäsi parasta itsessäsi?-luonne
5. Onko luppakorvat komeita tai kauniita?-molempia:)
6. Minkä värisistä kaneista pidät eniten?-japseista,x-kirjavista,valkoisista...tämä lista voi jatkua ikuisuuksiin!
7. Mikä on lempijuomasi?-kaakao
8. Millainen on unelmaruokakuppisi?-jokun söpö!
9. Pidätkö hyppimisestä?
-
hevosen selässä kyllä:)
10. Onko kesä mielestäsi ihana?
-jep!
11. Mitä herkkua kanisi eniten rakastavat?
-kurkkua tai porkkanaa

1 kommentti:

  1. Haaste!
    http://tayttaloikkaa.blogspot.fi/2013/02/haasteruuhka.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...